Ajattelu
Vastuullinen alkoholijuomien valmistaja
Ihminen on arvokas
Noudatamme YK:n Global Compact –periaatteita. Toimimme sellaisissa maissa ja sellaisten kumppaneiden kanssa, etteivät lapsityövoima, pakkotyö, alkuperäisväestöjen oikeudet, lahjonta tai syrjintä onneksi ole todellisia ongelmia. Mielestämme nämä periaatteet ovat suorastaan itsestään selviä edellytyksiä mille tahansa suomalaiselle yritykselle. Siksi olemme menneet syvemmälle. Sosiaalinen vastuu tarkoittaa meille työpaikkaa, johon kukin tulee joka aamu seitsemäksi hyvillä mielin. Henkilöstön hyvä fiilis pyörittää tehdastamme. Ilman positiivista kipinää me emme olisi Pramia.
Periaatteisiimme kuuluu vetää selvä raja työ- ja vapaa-ajalle. Kun olemme töissä, keskitymme täysillä siihen. Kun taas olemme vapaalla, jokaisella on oikeus rauhoittumiseen, perheeseen ja harrastuksiin. Suljemme tehtaan ovet maanantaista torstaihin puoli neljältä ja perjantaisin yhdeltä. Vietämme myös lomat yhtä aikaa. Teemme keväisin ahkerasti tuotantoa varastoon voidaksemme sulkea heinäkuuksi kokonaan.
Työskentelemme koneiden keskellä ja käsittelemme myös vaaralliseksi luokiteltuja aineita. Siksi työturvallisuus on meille ehdottoman tärkeää. Kaikilla työntekijöillämme on voimassa olevat ensiapukortit. Työterveydestämme huolehtii JIK-palveluyhtymä. Tärkeintä on tietenkin, että meistä kukin huolehtii omasta jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan. Tästä esimerkkinä meillä on savuton työpaikka.
Kannamme huolta





